Espoossa tulee kohdentaa resursseja niin määrällisesti kuin laadullisestikin mielenterveystyöhön

9.6.2021

Mielenterveyshäiriöt ovat nuorten merkittävin ja suurin sairastavuutta ja toimintakyvynheikkenemistä aiheuttava sairausryhmä. Useat nuoruusikäiset jäävät ilman tarvitsemiaan mielenterveyspalveluja, sillä palvelurakenne on hajanainen, emmekä ole onnistuneet hoidon porrastuksessa tarkoituksenmukaisesti. Erityisesti koululaisten perustason hoito ei toteudu.

Terveyskeskuksissa, opiskeluhuollossa ja sosiaalitoimessa tulisi olla riittävästi sekä osaamista että resursseja nuoren psyykkisten häiriöiden hoitoon, sillä perustason riittävät resurssit vähentäisivät painetta erikoissairaanhoitoon. Työnjakoa ja yhteistyötä tulee kehittää sekä vahvistaa ja näin mahdollistaa oikea-aikainen hoito. Perustason mielenterveyspalvelujen henkilöstöresurssit tulee saada asianmukaisiksi, ja riittävän osaamisen takaamiseksi työntekijöille tulee taata lisäkoulutusta mm. lyhytterapeuttisiin menetelmiin.

Espoossa tulee parantaa matalan kynnyksen mielenterveyspalveluiden saatavuutta ja palveluiden laatua ottamalla käyttöön Terapiatakuu, joka mahdollistaisi nopean pääsyn hoidolliseen psykoterapiaan tai muuhun psykososiaaliseen hoitoon ensimmäisen terveyskeskuskäynnin jälkeen. Hoidon alkamiseksi ei tarvittaisi erikoislääkärin asettamaa diagnoosia.

Kouluilla on erityinen rooli mielenterveysongelmien tunnistamisessa, varhaisessa puuttumisessa ja hoitoon ohjaamisessa. Kouluissa oppilashuollon työntekijöiden, psykologien, kuraattoreiden, terveydenhoitajien ja koululääkäreiden yhteistyö on oleellista, myös mielenterveysongelmien ehkäisemisessä ja hoidossa, yhtenä esimerkkinä laajat terveystarkastukset. Voisimme vahvistaa varhaista tukea lisäämällä kouluille psykiatrisia sairaanhoitajia.

Varhaiskasvatuksessa ja kouluissa tulee ottaa käyttöön ja vakiinnuttaa mielen hyvinvoinnin vahvistamisen toimivia käytäntöjä ja näin edistää mielenterveystyötä. Meidän tulee lisätä koulutusta oppilaiden mielen hyvinvoinnin vahvistamiseen ja mielenterveyden häiriöiden tunnistamiseen. Mielenterveystaitojen opettelu ja opettaminen on otettava vahvasti osaksi kaikkea lasten ja nuorten kasvatus- ja opetustyötä

Espoon opetustoimessa on saatu hyviä tuloksia opiskeluhuollon toteuttamasta interpersoonallista ohjauksesta (IPC) oppilaiden lievän ja keskivaikean masennuksen hoidossa. IPC menetelmä tulee laajentaa myös toiselle asteelle.

Merkittävä osa lapsista ja nuorista ohjautuu erikoissairaanhoitoon, joka on vakavasti ruuhkautunut. Psykiatrinen erikoissairaanhoito tarvitseekin riittävät resurssit vaikeista psykiatrisista häiriöistä kärsivien nuorten hoitamiseen. Täydentäviä mielenterveyspalveluita tulee hankkia tarvittaessa järjestöiltä, yhdistyksiltä ja yksityisiltä palvelujen tuottajilta. Espoossa tulee kehittää yhteistyössä järjestöjen kanssa mielen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toiminnalle tehokkaita rahoituskanavia ja yhteistoimintamalleja.

Ystävällisin terveisin
Kaisa Alaviiri
Perusopetuksen aluepäällikkö
p.043 8254965