Kai Lintunen – ehdolla eduskuntavaalien neuvoa-antavaan jäsenäänestykseen
3.5.2022
Uudenmaan Kokoomus järjestää osana tulevien eduskuntavaalien ehdokasasettelutyötä neuvoa-antavan jäsenäänestyksen. Äänestysaika on ti 3.5. klo 8 - pe 13.5. klo 18. Äänioikeutettuja ovat ne Uudenmaan Kokoomuksen jäsenet, joiden jäsenmaksu oli jäsenrekisterin mukaan maksettu perjantaina 29.4. Leppävaaran Kokoomuksen yksi ehdokkaista on Kai Lintunen, jonka oma esittely alla:
Hyvät ystävät, arvoisat Kokoomuksen jäsenet,
Leppävaara ansaitsee oman kokoomuslaisen kansanedustajansa. Nyt tähän on aito mahdollisuus vaikuttaa Uudenmaan Kokoomuksen järjestämässä jäsenäänestyksessä.
Olen Kai Lintunen, 45-vuotias kahden lapsen isä ja lakimies Lepuskista. Koulutukseltani OTK, KTM ja MLE.
Olen luotsannut Leppävaaran Kokoomusta puheenjohtajana, ja toiminut niin Espoon Kokoomuksen kuin Uudenmaan piirinkin hallituksessa.
Kokoomusyhteisö on minulle tärkeä voimavara.
Politiikan kentälle astuin kuntavaaleissa 2012. Valtuutettuna vaadin lisää espoolaista pientalokaavoitusta ja omakotitontteja rakentamiseen ja pienempiä luokkakokoja rauhattomuuden kierteen katkaisemiseksi. Espoon velkavuoresta varoittelun myötä sain valtuustossa lempinimen ”Titanic-mies”.
Vapaa-ajallani toimin lasten jalkapallovalmentajana. Muistutankin aina, että liike on lääke ja kannustimien ja olosuhteiden lasten urheiluun ja liikuntaan pitää olla kunnossa.
Olen nyt ehdolla, koska uskon tältä kokemuspohjaltani voivani auttaa koko Suomea. Espoo on monella mittarilla edelläkävijä, mutta Suomen matka Länteen on vielä kesken, kuten Nato-keskustelukin osoittaa.
Eduskuntatyössä tarjoan kansainvälisen oikeuden lakiosaamiseni, elinkeinoelämän laajan ymmärrykseni ja ulkomailla hiotun kielitaitoni käyttöönne. Suomella on suurta nousun potentiaalia, joka realisoituu oikeilla yrittämisen kannustimilla ja rohkeudella kokeilla.
Tärkeintä minulle on, että täytämme lupauksen paremmasta yhteiskunnasta lapsillemme. Se tarkoittaa sivistystä, turvallisuutta ja yrittämistä. Nato-jäsenyydestä on hyvä aloittaa.
Eli ei muuta kuin äänestämään ja nostamaan yhdessä Leppävaaran lippu korkealle omalla kansanedustajallamme!